Pursilippu - History of yachting flag

SUOMEN PURSILIPUN EVOLUUTIO  -  HISTORY OF YACHTING FLAGS IN FINLAND

Vuonna 2019, helmikuussa,  Suomen veneilylippu täyttää 100 vuotta. Itsenäisen Suomen oma siniristilippu saatiin vuonna 1918 ja asetus purjehdusyhdistysten lipuista  annettiin 18. helmikuuta 1919. 

Suomen liput liittyvät niin kiinteästi Suomen kansan kohtalonhetkiin kuin myös valoisiin kehityksen aikoihin, että meidän kaikkien tulisi tuntea siniristilippumme historia. Yhtä tärkeää on ymmärtää myös pursiseuralipun ainutlaatuisuus ja merkitys.

Tämä kirjoitus ei ole tutkimus - se on lyhyt kooste niistä tapahtumista, jotka johtivat siihen, että meillä on lippumme sellaisina kuin ne nyt ovat. Lopussa on tietolähteitä. 

Siniristilippu - mistä se tuli ja miksi ?

Kun Nyländska Jaktklubben'in säännöt vahvistettiin 1861 Pietarissa, klubin lipuksi määrättiin valkoinen siniristilippu. Miksi juuri tämä lippu ?

Ymmärtääksemme tätä päivää pitää tuntea eilinen, sanotaan. Kun Helsingistä tullut hakemus purjehdusseuran perustamiseksi ja yhdistyksen lipuksi käsiteltiin Pietarissa Meriministeriössä, oli Pietarissa jo vastaava pursiseura, joten uuden yhdistyksen säännöille ja lipuille oli mallit.

Yhdistysten perustaminen oli Venäjän keisarikunnassa vaikeaa - epävirallisia syntyi, mutta ne lopetettiin nopeasti.  Esimerkiksi Viron ensimmäinen purjehdusyhdistys Uljaste Purjetajate Ordu perustettiin 1820, mutta se lopetettiin muutaman vuoden kuluttua. Yhdistykset nähtiin vaaraksi valtakunnan järjestykselle, eikä niitä sallittu. Porissa perustettiin Björneborgs Segelföreningenin 1856, mutta  porilaiset eivät löytäneet oikeaa menettelytapaa seuransa laillistamiseksi, ja niin helsinkiläisestä NJK:sta tuli Suomen ensimmäinen virallinen purjehdusseura.

Ensimmäinen oikea pursiseura valtakunnassa oli Pietarin (Keisarillinen) Pursiseura, joka perustettiin 1846. Seuralla oli lippu - valkoisella pohjalla sininen pystyristi.  Pursiseuran toiminta loppui muutaman vuoden kuluttua. Uusi seura, Pietarin Keisarillinen Jokipursiseura, perustettiin 1860, ja tästä alkaa pursiseurojen yleistyminen keisarikunnassa. 

Uusiin sääntöihin sisältyi velvollisuus osallistua sotatoimiin merivoimien apuna sodan syttyessä. Keisarillinen Jokipursiseura oli Meriministeriön alainen, ja tästä puolestaan seurasi, että pursiseurojen alusten peräliput määrättiin merivoimien alusten lippujen kaltaisiksi.

Merivoimien alusten tunnus oli jo vuodesta 1712 ollut valkoinen lippu, jossa on sininen Pyhän Andreaksen risti - siis risti lipun kulmasta kulmaan. Pursiseurojen alukset haluttiin kuitenkin erottaa varsinaisista laivaston aluksista ja pursiseuran  valkoiseen lippuun määrättiin pystyasennossa oleva sininen Pyhän Yrjön risti.

Kuitenkin tämänkin lipun alkua on etsittävä kaukaa ajassa, aina vuodesta 1688 saakka, niin kuin kohta nähdään.

Miksi Venäjän laivastolla on valkoinen siniristilippu ?​

Ensimmäinen sotalaiva, joka Venäjälle rakennettiin, oli Oriol 1660-luvun lopulla. Tsaari Aleksei Mihailovitsh rakennutti laivan Oka-joen rannalla Dedinovon kaupungissa noin 100 km Moskovasta etelään. Laiva oli tarkoitettu Kaspian merelle suojaamaan Astrakhanin kaupunkia ja Venäjän ja Hollannin kauppaa Persian kanssa. Laivan rakentamista johti hollantilainen Cornelius van Bokhoiven. Alus laskettiin veteen 19. toukokuuta 1668, niin kuin muutamat pienemmät alukset. Seuraavana vuonna laivat  purjehtivat Volgaa pitkin Astrakhaniin. Päälliköksi oli palkattu Hollannista kapteeni David Butler. Laiva oli kolmimastoinen, kaksikantinen, 24,5 metrin pituinen ja 6 metriä leveä, uppoumaltaan 250 tonnia. Miehistöä oli yhteensä 56 merimiestä ja sotilasta. Ampuma-aseita oli 22. 

Laivalla oli kuitenkin huono onni - Stenka Razinin johtamat kapinalliset tuhosivat laivan vuonna 1670 Astrakhanin lähellä. Oriol vietiin yhteen Volgan kanavista, ja sinne se jäi hylyksi. 

Oriol ei kuitenkaan ollut aivan ensimmäinen Venäjällä rakennettu sota-alus: 1630-luvulla Holstein-Gottorpin ruhtinasvaltio Saksassa halusi omat sotalaivat Kaspian merelle suojaamaan kaupankäyntiä. Laivan, nimeltään Friedrich, rakentaminen aloitettiin Nizhni-Novgorodissa ruotsalaisen laivamestarin johdolla. Laiva oli suurempi kuin Oriol, matalakulkuinen, ja se purjehti Kaspian merellä vuoden pari kunnes haaksirikkoutui myrskyssä. Tämä laiva oli kuitenkin saksalaisten oma hanke.

Se mikä teki Oriol-laivasta merkittävän meidän aiheemme kannalta, oli lippujen käyttö vesillelaskussa. 

Kapteeni van Bokhoiven ehdotti tunnuslippujen käyttöä ja saattaa olla, että tsaari Aleksei valitsi valkoisen, punaisen ja sinisen värin Hollannin lipun mukaan, tai sitten hän otti värit Moskovan vaakunasta. Venäläisten tietojen mukaan lipusta ei ole säilynyt varmaa  kuvausta, mutta muista lähteistä on päätelty sen olleen ristilippu: valkoisella pohjalla on sininen risti, tangon puoleinen alakenttä ja uloin yläkenttä olivat punaiset. Tämä oli alunperin Moskovan (moskoviittien) lippu 1500-luvulta.

Pietari Suuri ymmärsi meriteiden merkityksen

Kun Pietari Aleksejevitsh alkoi hallita maata 1682, hän kiinnostui eräiden sattumien kautta  purjehduksesta. Vuonna 1688 löytyi eräästä varastosta outo vene, jonka  kerrottiin olevan englantilaisen ja tulleen maahan Oriolin rakentamisen yhteydessä. Pietarille kerrottiin, että tällaisella veneellä saattoi purjehtia tuulta päin, ei vain myötätuuleen. Hän kunnostutti veneen, rakennutti useita samanlaisia ja aloitti purjehdusharjoittelun  muiden ikäistensä kanssa Moskovan lähijärvillä, todennäköisesti he kilpailivatkin.  Tätä kautta Pietarin kiinnostus merenkulkuun syntyi, mutta siihen oli muitakin käytännöllisiä syitä.

Alla on kuva veneen löytymisestä - tästä alkaa Pietarin kiinnostus purjehtimiseen ja merenkulkuun. Hänen tavoitteekseen tulee pääsy Itämerelle ja Mustalle merelle. Siitä seuraa laivaston rakentaminen, sinisen ristin tulo laivaston valkoiseen lippuun, konfliktit Ruotsin kanssa, Itämeren rannikon valtaaminen, Suomen liittäminen keisarikuntaan, pursiseurojen perustaminen ja lopulta siniristilipun  tuleminen Suomen lipuksi ja meidän pursilipuksemme. Kaikella on tarkoituksensa !

Valtakunnan eräänä ongelmana olivat hankalat meriyhteydet ja se, että tavaraliikenne oli hollantilaisten hallussa. Vienanmeren Arkangel oli tärkeä satamakaupunki ja sen kautta tavaraa tuotiin maahan. Arkangelissa oli tuohon aikaan telakat, joilla rakennettiin pienempiä kalastusaluksia ja jokilaivoja. Pietari oivalsi, että tarvitaan omia laivoja hoitamaan tavaraliikennettä, ja kaupan turvaamiseksi pitää olla sotalaivoja. 

Arkangelin telakat määrättiin rakentamaan kaksi laivaa. Mallia otettiin hollantilaisten laivoista ja kaksi ensimmäistä, Sankt Pjotr ja Sankt Pavel, laskettiin veteen vuonna  1694. Pietari osti lisäksi Hollannista 44-tykkisen "Pyhä Ennuste"-nimisen fregatin, joka saapui Arkangeliin kesällä 1694. Kun laivat olivat valmiina, tehtiin ensimmäiset pitemmät purjehdukset Kuolan niemimaan ympäri. Tästä alkoivat Pietari Suuren laivaston rakentamisprojektit yhteistyössä Hollannin kanssa. 

Keksikö Pietari Suuri itse siniristilipun ?

Risti ja ristilippu ovat ikivanhoja symboleja. Ristin muotoinen kuvio on alun perin egyptiläisten Tau-merkki, jossa poikkipiena oli alempana kuin meidän T-kirjaimessamme. Sen tunsivat  etruskit, roomalaiset, keltit ja babylonialaiset ja sitä käytettiin kaikkein pyhimpänä symbolina. Tau-merkki muuttui kristilliseksi ristiksi kirkon alkaessa levittää sanomaansa. Ristiretkien aikana tarvittiin voimakkaita symboleja  ja ristiliput yleistyivät.

Vanhimpia ristilippuja on Portugalin  sininen risti valkoisella pohjalla 1100-luvulta. Tanskan puna-valkoinen Dannebrog ilmestyi taivaalle vuonna 1219 nykyisen Tallinnan lähellä ja auttoi tanskalaisia voittamaan pakanalliset virolaiset. Tanskalaiset perustivat paikalle kaupungin, jota virolaiset kutsuvat vieläkin  Taani Linn’ aksi  eli tanskalaisten kaupungiksi, siis Tallinnaksi. Kreikallakin oli valkoinen siniristilippu 1700-luvun puolivälistä pitkälle 1800-luvulle.

Siniristilippu yleistyy

Erilaisille Venäjän valtakunnan viranomaisille ja laitoksille alkoi 1800-luvun alusta lähtien ilmaantua omia lippuja. Ensimmäisiä oli luotsilaivojen valkoinen lippu, jonka keskellä oli kompassiruusu ja tangon puoleisessa yläkulmassa trikolorivärit. Tämä lippu korvattiin 1883 valkoisella siniristilipulla, jonka yläkentässä oli kompassiruusu.  Lippu vahvistettiin aluksi vain Suomen luotsi- ja majakkalaitokselle, mutta 1895 siitä tuli yleinen luotsilaitosten lippu.  

Postilaitoksella oli myös valkoinen lippu ja sen keskellä postitorvi ja yläkulmassa trikolorin värit. Tullilla taas oli sininen lippu, jonka  yläkulmassa oli trikolori ja keskellä Mercuriuksen sauvat ristissä.

Pursiseuroja Suomeen

Vaikka Nyländska Jaktklubben (NJK) saikin ensimmäisenä pursiseurana sääntönsä hyväksytetyksi ja perälipun vahvistetuksi Pietarissa, syntyi ensimmäinen suomalainen pursiseura Porissa tammikuun 26. päivänä 1856. Ehkä aika ei vielä ollut kypsä pursiseuralle, vaikka ensimmäinen pursiseura Venäjän valtakunnassa olikin perustettu jo kymmenen vuotta aikaisemmin.

Tapahtumat, jotka johtivat kuitenkin NJK:n perustamiseen, on kuvattu monta kertaa ja ne tunnetaan hyvin. Tässä seurataan lähinnä Tor Smedslundin kertomusta NJK:n satavuotisjuhlakirjassa. Perustamisen vaiheet on kuvattu myös klubin 50-vuotisjuhlakirjassa  sekä Leif Strandströmin  ja Thomas Thessleff'in kolmiosaisessa julkaisusarjassa vuodelta 2011.   

Smedslund  perustaa kertomuksensa toisaalta Papperslyktan - nimiseen lehteen ja toisaalta Sport-lehteen, jota toimitti Alex. Hintze, uuden seuran rahastonhoitaja. Hintze kirjoitti 1880-luvulla Sport-lehteen artikkelin NJK:n syntyyn johtaneista tapahtumista. Suurin piirtein se kävi näin.

Kauniina, lämpimänä kesäpäivänä vuonna 1860 kaksi miestä purjehti veneellä Kruunuvuorenselällä. Toinen oli asusta päätelleen siviili, toinen laivaston upseeri. Hintze kuvailee korkealentoisesti kaunista kesäpäivää ja purjehduksen ihanuutta. Univormupukuinen kysyy yllättäen toveriltaan " Täällä on näin upeat purjehdusmahdollisuudet, mutta miksi teillä ei ole yhtään pursiseuraa ?" Siviiliasuinen vastaa "Se johtuu siitä, ettei keisarin hallinto ei salli perustaa yhdistyksiä". Univormupukuinen hämmästyy "Vielä mitä, Pietarin Jokipursiseurakin sai juuri uudet säännöt ja oman perälipun. Tehkää esitys Keisarille, minä hoidan homman ". Suurin piirtein näin veneessä puhuttiin, ainakin Hintzen mukaan. 

Tämä univormupukuinen ei ollutkaan kuka tahansa, ei, hän oli amiraali Grigori Butakoff merivoimien esikunnasta Pietarista, innokas purjehtija ja myöhemmin vuodesta 1878 Suomenlinnan komendantti. Butakoff oli syntyisin Riigasta ja Smedslundin mukaan hänen äitinsä oli suomalaista sukua. Butakoff tapasi suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitshin seuraavana päivänä Helsingissä, ja selosti ongelman tälle. Konstantin Nikolajevitsh oli keisari Aleksanteri II:n veli.

Helsinkiläiset purjehtijat tekivät esityksen pursiseuran perustamiseksi, laativat säännöt ja liittivät anomukseen ehdotuksen lipuksi. Esitys lähti virkatietä Pietariin meriministeriöön syksyllä 1860. Maaliskuussa 1861 esittelee suuriruhtinas Konstantin asian veljelleen, keisari Aleksanteri II:lle, ja kirjoittaa tapaamisen jälkeen esitykseen "Armollisesti hyväksytty, Konstantin".

Esitys palaa virkatietä Suomeen ja senaatti vahvistaa pursiseuran perustamisen 30. huhtikuutta 1861. Näin nopeasti se kävi - nyt Helsingissä oli pursiseura. Helsingistä lähteneen esityksen ehdotus lipuksi oli siniristilippu valkoisella pohjalla, mutta sen  tangon puoleisessa yläkentässä oli jolla punaisella taustalla ilman mastoa, ja keula oikealle (kuva). Niin kuin Leif Strandström (1997) NJK:lta toteaa, onneksi Meriministeriö poisti punaisen kentän jollineen ja sijoitti lippuun Uudenmaan vaakunan, jonka yläpuolelle oli suuriruhtinaallinen kruunu ja ympärillä lehvät.  Myöhemmin klubi sortokauden aikana muutti lupaa kysymättä kruunun kreivilliseksi ja käänsi veneen keulan vasemmalle. 

Pursiseuroja perustettiin lisää ja siniristilippu alkoi olla tuttu suomalaisille. 1800-luvun puolivälissä alkoi ilmaantua lukuisia ehdotuksia ja suunnitelmia Suomen lipuksi. Niitä oli monenlaisia, ja joissakin  - esimerkiksi Topeliuksen mallissa - käytettiin sinistä ja valkoista väriä. 

Siniristilipusta tuli Suomen kansallislippu

Siniristilipun valinta vuonna 1918 Suomen kansallislipuksi on hyvin dokumentoitu ja lipun monimutkaiset vaiheet löytyvät alla olevista lähteistä. Purjehdusyhdistykset joutuivat kuitenkin hankalaan asemaan – niiden perinteinen siniristilippu muuttui yhtäkkiä valtakunnan viralliseksi symboliksi ja lipputradition jatkamiseksi piti nopeasti ehdottaa jotain toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa. Niin kuin tiedetään, ratkaisu oli nerokas – sinisen ristin päälle lisättiin valkoinen risti ja veneily-yhdistysten lippu oli valmis. Valtioneuvosto antoi asetuksen purjehdusyhdistysten lipuista Helsingissä 18.helmikuuta 1919.

Lippu-uudistuksen yhteydessä 1970-luvun lopulla veneily-yhdistysten lippu olivat vaarassa kadota, sillä eräät tahot halusivat poistaa kaikki erikoisliput. Erityisen aktiivinen oli Suomalaisuuden Liitto, jota veneily-yhdistysten lippu ärsytti sen erikoisaseman vuoksi. Onneksi eduskunta lippulakia käsiteltäessä ymmärsi säilyttää tämän erikoislipun yhtenä kansallislipun muotona.

Moottoriveneet yleistyvät - niille tarvitaan yhdistykset

Ensimmäiset moottoriveneet ilmaantuivat vesille jo 1800-luvunlopussa, ja moniin pursiseuroihin perustettiin moottoriveneille omia jaostoja. Moottoriveneiden määrät suurenivat ja1920-luvulla alkoivat myös erilaiset kilpailut. Maassa ei kuitenkaan ollut  organisaatiota, joka olisi voinut järjestää kansainvälisiä kilpailuita. 

Purjehtijoille perustettiin oma liitto vuonna 1906,  ja tätä pidettiin mallina myös moottoriveneurheilulle. Tarvittiin seuroja moottoriveneille ja näille etujärjestö. Monien vaiheiden jälkeen helmikuussa 1930 useiden pursiseurojen edustajat kokoontuivat Helsingissä ja perustivat Finlands Motorbåtsklubb - Suomen Moottoriveneklubin. Klubi merkittiin yhdistysrekisteriin 22.2.1930. Ensimmäiseksi kommodoriksi valittiin Helsingfors Segelsällskap'in kommodori Gustaf Sourander.

Uusi seura tarvitsi myös lipun ja siitä tehtiin hakemus Kauppa- ja teollisuusministeriölle, joka valmisteli esityksen Valtioneuvostolle. Valtioneuvosto vahvisti klubin lipun ja viirit  30. toukokuuta 1930. Lippu ja viirit olivat periaatteessa samat, jotka oli hyväksytty  aikaisemmin perustetuille pursiseuroille, mutta klubin erikoismerkiksi vahvistettiin leijonakuvio seuraavasti:

…särskild flagga och vimplar med anbringande i övre fältet närmast stången av föreningens särmärke: ett cirkelrunt vitt fält omgivet av en guldgul rand, i det vita fältet ett upprättastående blått kors, omgivet av en smal vitt och blå rand, i korsets centrum ett guldgult lejon vänt mot stången…

Valtioneuvosto vahvisti lipun ja sen erikoismerkin, mutta klubi päätti itse keulamerkin (stävmärke) ja vihreän seuraviirin käyttöön ottamisesta.   

Klubi liittyi 1930 Kansainväliseen Moottoriveneunioniin, ja  edusti näin ollen kansainvälisissä yhteyksissä Suomea. Muutamat pursiseurat liittyivät Suomen Moottoriveneklubiin voidakseen järjestää moottorivenekilpailuita.

Tämä järjestely oli kuitenkin hankala ja niinpä 1938 päätettiin perustaa Suomen Moottoriveneliitto hoitamaan moottoriveneilyyn liittyviä asioita. Liitto (SMVL) perustettiin 6. heinäkuuta 1938. Liitto ehti pitää kaksi kokousta, mutta sodan vuoksi toimintaan tuli kymmenen vuoden tauko. Sodan aikana veneily jäi hyvin vähäiseksi muutenkin, eikä kilpailuita voitu järjestää.

Vuonna 1947 toiminta alkoi palautua normaaliksi, ja marraskuussa 1948 SMK ilmoitti siirtävänsä kansallisen kattojärjestön asemansa Moottoriveneliitolle.

Suomen Moottoriveneliiton perustaminen SMK:n aloitteesta

Klubi liittyi 1930 Kansainväliseen Moottoriveneunioniin, ja edusti näin ollen kansainvälisissä yhteyksissä Suomea. Muutamat pursiseurat liittyivät Suomen Moottoriveneklubiin voidakseen järjestää moottorivenekilpailuita.

Tämä järjestely oli kuitenkin hankala ja niinpä 1938 päätettiin perustaa Suomen Moottoriveneliitto hoitamaan moottoriveneilyyn liittyviä asioita.

Klubin kevätkokous 12.3.1938 antoi hallitukselle tehtäväksi valmistella Suomen Moottoriveneliiton perustamista, laatia perustettavan liiton säännöt ja kutsua kokoon moottori- ja purjeveneseurojen edustajat liiton perustamista varten.

Tämä kokous kutsuttiin koolle 20.6.1938.  Kokouksessa hyväksyttiin SMK:n aloite Suomen Moottoriveneliiton perustamisesta. Samassa kokouksessa käsiteltiin myös perustettavan liiton sääntöluonnosta. Kokous antoi SMK:n V. Saxenille tehtäväksi valmistella moottoriveneliiton perustamiskirja.

Liitto (SMVL) perustettiin 6. heinäkuuta 1938. Liitto ehti pitää kaksi kokousta, mutta sodan vuoksi toimintaan tuli kymmenen vuoden tauko. Sodan aikana veneily jäi hyvin vähäiseksi muutenkin, eikä kilpailuita voitu järjestää

Vuonna 1947 toiminta alkoi palautua normaaliksi, ja marraskuussa 1948 SMK ilmoitti siirtävänsä kansallisen kattojärjestön asemansa Moottoriveneliitolle.

Kuinka Moottoriveneliitto sai SMK:n keulamerkin ja viirin tunnuksen käyttöoikeudet ?

Moottoriveneliitto pyysi jo huhtikuussa 1947 SMK:lta, että liitto voisi saada käyttöönsä SMK:n keulamerkin (stävmärke) ja seuraviirin. Moottoriveneklubi suostui tähän, ja luovutti kesällä 1947 Moottoriveneliitolle oikeuden käyttää liittoon kuuluvien seurojen rekisteröidyissä veneissä keulamerkkiä ja viiriä kuitenkin niin, että viireissä olisi toiset värit kuin SMK:n viirissä. 

Sitä mukaan kuin liittoon liittyi useampia veneseuroja, viirien ja keulamerkkien käyttö lisääntyi. Viirit olivat kaksikielekkeisiä, väreiltään erilaisia, mutta kaikissa oli tuo SMK:n perälipun erikoismerkki: kullankeltainen leijona taustanaan lipun ristin keskiosa sinisen ja valkoisen renkaan ympyröimänä. 

Pitää muistaa, että nämä keulamerkit ja seuraviirit eivät johdu lippulaista, eivätkä sen nojalla annetuista asetuksista huvialusten lipuista, vaan ne on otettu käyttöön lähinnä osoittamaan, että vene kuuluu tiettyyn rekisteröityyn yhdistykseen.

 Kysymys liiton omasta lipusta

Syksyllä 1986 presidentti Urho Kekkosen hautajaisten yhteydessä tuli ajankohtaiseksi kysymys Moottoriveneliiton omasta lipusta. Hautajaisten lippulinnassa liittoa edusti SMK:n lippu. SMVL:n toiminnanjohtaja esitti hautajaisten jälkeen kysymyksen, voitaisiinko SMK:n lippu vahvistaa myös liiton lipuksi.

Asiaa selvitettäessä todettiin, ettei Moottoriveneliitolla voi olla omaa veneily-yhdistyksille myönnettävää erikoislippua, koska liitolla ei ole suoraan yhteydessään veneitä, sillä veneet ovat jäsenyhdistyksissä. Samasta syystä ei myöskään Suomen Purjehtijaliitolla ollut omaa vastaavaa erikoislippua.

Eräs ratkaisuehdotus oli sopimuksen tekeminen SMK:n ja Moottoriveneliiton kesken siitä, että tietyissä tilanteissa SMK:n lippu voisi edustaa liittoa, mutta tällaista sopimusta ei kuitenkaan tehty. 

Suomen Veneilyliiton ja Suomen Purjehtijaliiton yhdistyminen Suomen Purjehdus ja Veneily-järjestöksi (SPV) 2011 aiheutti sen, ettei alun perin Suomen Moottoriveneklubin lipun erikoismerkkiä katsottu voitavan käyttää enää SPV:n jäsenseurojen seuraviireissä. Järjestö halusi oman lipun ja siihen uuden erikoismerkin, jota käytettäisiin myös seuraviireissä. SPV jätti hakemuksen kesällä 2011, ja TRAFI veneilylipuista vastaavana viranomaisena hyväksyi esityksen vuoden 2011 syksyllä. Uuden erikoismerkin käyttö SPV:n jäsenseurojen seuraviireissä alkoi vuonna 2012. 

Suomen Moottoriveneklubin veneiden perälippu, keulamerkki ja seuraviiri sen sijaan ovat edelleen samat kuin ne ovat olleet kohta 90 vuotta.

Lisää tietoa täältä

Jokinen, Kari. 2008. Astrolabista turnajaiskaulukseen. www.komentosilta.net/lipputarina rtf

Klinge, Matti. 1981. Suomen sinivalkoiset värit. Otava. ISBN 951- 0 - 09106 – 5

Klinge, Matti et al. 1983. Suomen lippu kautta aikojen. Siniairut. ISBN 951 – 95798 – 0 – x

Kajanti, Caius.1997. Siniristilippumme. Otava. ISBN 951 – 1 – 13552 – X

Kantola, I., Laurla, K.K. ja Termonen, T. 1989. Sortokauden postikortteja, osa 2, Lippuja merellä. Oy Hobby Books Ltd.

Liputusohje 2009. Suomen Purjehtijaliiton ja Suomen Moottoriveneliiton lippukomitean julkaisu.

Nyländska Jaktklubben. 1861 - 1911. NJK Helsingfors 1911.

Phillips, Edward J. 1995. The founding of Russia's navy. Peter the Great and the Azov fleet, 1688 - 1714. Greenwood Press, Westport.. Contributions in military studies, number 159. ISBN: 0-313-29520-4.

Strandström, Leif. 1997. Båtflaggans tillkomst och historia. Frisk Bris 18-19.

Strandström, Leif ja Thesleff, Thomas. 2010. Nyländska Jaktklubben 1861 - 2011, osat I - III. Nyländska Jaktklubben 2010.

Smedslund. Tor. 1961. Nyländska Jaktklubben 1861 - 1961.

Touri, Lauri. 2007. Näin syntyivät pursiseurat. Vene nro 8: 60 - 67.

Русские императорские яхтг конец XVII - начало XX века.       Редакгор И А Фрешко Йздагельство "зго", 1997. ISBN: 5-8276-0016-4.   (Venäjän keisarillinen jahti, XVII-luvun loppu - XX-luvun alku. Toimittaja: J. A. Freshko)ZGO-Kustantamo, Sankt- Petersburg 1997.)

Флаги военного флора российской импеии (Venäjän valtakunnan sotalaivaston liput). http://www.vexillographia.ru/